Ylen artikkeli luupin alle

Viime aikoina on tullut vastaan useampikin artikkeli, johon olisin halunnut kirjoittaa käyttörodun kasvattajan näkökulman. Arjen hektisyys on toiminut kumminkin jarruna ja en ole ehtinyt ottaa kantaa.

Tänä aamuna varastan kumminkin ajan eilen 17.14 klo 11:14 julkaistuun ylen, Riina Kasurisen kirjoittamaan, artikkeliin otsikolla: 'Vaatimus täydellisyydesta vaivaa jo koiranomistajiakin - "Mitä enemmän koiralla on harrastuksia, sitä enemmän saat meriittejä"'. Artikkelin pääset lukemaan kokonaisuudessaan tästä: https://yle.fi/uutiset/3-12401207?fbclid=IwAR3-N5sr1koltOwe1Op-AnDjqtcJti8ul-LD5KxwXdvC_tOChPKnxTZ_9nM

Korostan kumminkin kursiivilla artikkelin tähän kirjoitukseeni, jotta sinun on helpompi päästä kärryille mitä kohtaa käsittelen tekstin edetessä.

Jackrusselinterrieri Tyyne tasapainottelee ilmalla täytetyllä tyynyllä mikkeliläisen omakotitalon olohuoneessa. Kun Piia Pöysä hankki Tyynen pikkupentuna viime kesänä, alusta asti oli selvää, että koiralla pitää olla harrastuksia. Metsässä lenkkeily ei enää tänä päivänä riitä.

- Ympäristö odottaa, että koiran kanssa harrastetaan monipuolisesti. Mitä enemmän koiralla on harrastuksia, sitä enemmän omistajana saat meriittejä, Pöysä kuvailee.

Vuoden vanhan Tyynen harrastuslistalle on ehtinyt kertyä vatsalihaksia vahvistavan tasapainottelun lisäksi tottelevaisuuden treenaamista, koirakoulun kursseja ja hajutyöskentelyä. Älypelien pelaaminen ja erilaiset virikkeet ovat osa arkea.

Pöysä kokee Tyynen hyvinvoinnista jatkuvasti paineita. Huoli siitä, elääkö koira hyvää elämää, on yhtä kova kuin silloin, kun Pöysän lapset olivat pieniä ja vanhemmuus oli puntarissa.

Pöysä ei ole huolineen yksin. Valtava joukko koiranomistajia kokee riittämättömyyttä lemmikkinsä hoidosta.

Kun ensimmäinen pentueemme syntyi, sain lukuisia yhteydenottoja erilaisista perheistä. Pentuja halusivat hankkia pariskunnat, lapsiperheet ja yksinelävät. Asumismuodot vaihtelivat kerrostalosta, rivitaloon ja omakotitaloon. Ikäjakauma oli laaja, nuorimmat kyselijät asuivat vielä vanhempiensa luona.

Julkaisin blogissani jo aikaisessa vaiheessa tiedon siitä, että kodinvalinnan vaatimuksena on harrastava koti. Lajia en määritellyt, koska husky soveltuu monenlaiseen puuhailuun. Onneksi vain harva koiranostajaehdokas ilmoitti etsivänsä vain kotikoiraa. 

Oletan jokaisen kotikoira termiä korostavan tarkoittavan sitä, ettei heidän arkeensa ole suunnitteilla mitään lajia, jossa koira olisi pääosassa. Ei tämä tietenkään sitä tarkoita, että koira ei pääsisi osallistumaan elämään. Kotikoirien elämä voi olla hyvinkin laadukasta.

Miksi ihmeessä sitten vaadin pennunostajalta moista?

Somepostaus koiranpidon suorittamisesta poiki satoja viestejä

Muutama viikko sitten eläinten käyttäytymisneuvoja Jaana Pohjola julkaisi sometileillään viestin, jossa hän kysyi, kuinka moni kokee suorittavansa koiranpitoa. Hän sai hetkessä useita satoja vastauksia ihmisiltä, jotka kuvailivat koiramaailman paineiden olevan niin kovia, että ne uuvuttavat.

Riittämättömyyden tunnetta aiheuttavat monet asiat. Saako koira tarpeeksi liikuntaa, entä aivotyöskentelyä? Onko koiralla tarpeeksi lajityypillisiä virikkeitä, mahdollisuus repiä ja kaivaa? Käyttäytyykö koira hyvin, onko se sosiaalinen ja tottelevainen? Onko se rotunsa hyvä edustaja ja menestyykö kilpailuissa?

Pohjolan keskustelunavaus osui koiramaailman arkaan kohtaan, josta ei ole tapana puhua.

- Kukaan ei halua sanoa julkisesti, että koiranpitoon voisi väsyä, koska kyseessä on vapaaehtoinen harrastus. Jos sitten rohkenet sanoa sen olevan raskasta, saat vastaukseksi, että olisit miettinyt sitä ennen kuin hankit koiran, anna se sitten pois, Pohjola sanoo.

Artikkelissa nostetaan omistajan uppumus pääosaan, mutta hieman sivutaan termiä "lajityypillinen virike". Tartun enemmän kun mielelläni tähän termiin ja hion sitä hieman vielä ehkäpä tarkoituksen mukaisempaan muotoon "rotutyypillinen virike".

Jos käsittelemme koiraa pelkästään lajina, työnnämme syrjään ihmisen jalostuksen tulokset, joiden merkittävin saavutus on kautta aikain ollut käyttörotujen synty. Käyttörodut ovat syy miksi ihminen aikanaan koiran on kesyttänyt itselleen avuksi. Mikäli halut lukaista historiaa aiheesta, erittäin kattava teos, Koirien maailman Historia. Se löytyy äänikirjana esimerkiksi nextorysta. Mainitaan, etten tee kaupallista yhteistyötä kyseisen äänikirja palvelun kanssa. Kirjan löytyy myös kirjastosta mikäli et ole äänikirjojen ystävä.

Kun haastattelin pennunostajia heidän elämäntyylistään, tuli ilmi useammankin kohdalla, ettei etsitty käyttörodun edustajaa, etsittiin seurakoiraa tai sitten sitä kotikoiraa. Kerroin koiristamme ja niiden rotutyypillisestä käytöksestä. Kerroin ylpeänä puutarhamme kraatereista, joiden täyttämiseen minulta menee joka kevät ja kesä lukuisia tunteja aikaa. Kerroin asuntomme kokemista pienistä takaiskuista esimerkiksi oven pielien ja kynnyksien osalta, ehkäpä myös portaat ovat saaneet osansa. Kuten myös ne ainoat 70€ crocsini ja ehkä myös useammat halpisversiot kyseisistä sandaaleista. Kerroin koiriemme tavasta ulvoa kun joku ei pääsekään lenkille. Ja toki kerroin myös puutarhan oraviemme surullisesta kohtalosta, mikäli erehtyvät tassunsa laskemaan tonttimme maaperälle kun joku koiristamme on nauttimasssa kesäpäivästään. 

Kerrontatapani kiinnitti eräänä päivänä mieheni huomion kun olin puhelimessa reilu tunnin verran. Jussi nosti päätään sanoen "Mari, tolla menolla kukaan ei valitse siperianhuskya. Ihmiset säikähtävät kun kerrot niin vuolaasti kaikki ne huonot asiat."

Virnistin miehelleni. Totuus ansaitsee tulla kuulluksi.

Tässä vaiheessa kirjoitustani tunnen kuinka osa lukijoista heristää nyrkkiä Matkun suuntaan ja vaatii saada äänensä kuuluviin: "EI KAIKKI HUSKYT OLE TUOLLAISIA, MEIDÄN PIRKKO-PETTERI-MUSSUKKA ASUU KERROSTALOSSA EIKÄ OLE IKINÄ TEHNYT PAHOJAAN!" Hieno homma hyvät lukijat. Mutta haastetaan vielä hieman, mutta ensin päästän 5kk ikäiset termiitit juoksutarhaan riehumaan, ennen kun huonekalut saa kyytiä. Pikkukundit on vähintään kolme tuntia päivästä ulkona, koska niiden keho vaatii liikettä, keppien pureskelua, kuoppien kaivuuta ja noh, kaikkea mihin heidät on jalostettu.

Koira on yksi sopeutuvimmista eläimistä mitä ihminen on kesyttänyt omiin tarpeisiinsa. Koiran on ollut pakko sopeutua, jotta se on selvinnyt. Ei sillä ole vaihtoehtoja valita saako se asua maalla vai kaupungissa. Koira ei voi päättää siitä onko sen omistaja töissä 4h vai 10h päivässä. Se ei voi päättää kuinka paljon liikuntaa se saa. Meillä ihmisillä on valta ja oikeus vaikuttaa näihin asioihin.

Ja mitä tulee rodunvalintaan - siinä kohdassa astuu mukaan velvollisuus.

Haastoin jokaista pennunostajaa vastaamaan kysymyksiin: "Mitä etsit?", "Minkälaisessa asumismuodossa asut?", "Minkälainen koirataustasi on?" ja ennen kaikkea "Mitä tiedät siperianhuskysta rotuna?"

Ensimmäinen kerta, kun Piia Pöysä törmäsi koiranomistajaan kohdistuviin odotuksiin oli suunnitellessa pennun hankkimista. Pöysä oli yhteydessä useisiin kasvattajiin.

Kävi ilmi, ettei koiria myydä ihan kenelle vain.

- Monet kasvattajat edellyttivät, että pennun ostaja harrastaa ja kilpailee koiran kanssa tavoitteellisesti ja käyttää sitä näyttelyissä. Kaikki eivät suostu myymään koiraa pelkäksi kotikoiraksi.

Aivan oikein. Ei myydäkään kenelle vain. Ja tiedättekö miksi? Koska vastuu on myös kasvattajan.  Tai ainakin näin minä asian koen. Ostajan vastuu alkaa siitä kun hän päättää hankkia koiran. Kasvattajan vastuu on auttaa oikean rodun ja oikean yksilön löytymisessä. 

Mikäli harkitset koiran hankintaa, käypä tekemässä rotutesti osoitteessa: https://www.hankikoira.fi/

Testi ei ole missään nimessä autuaaksi tekevä, mutta siellä on hyviä kysymyksiä herättämään ostajan hoksottimet erilaisiin asioihin, kuten koiran kokoon, turkinhoitoon, rotutyypillisiin virikkeisiin jne. 

Ensimmäinen oma koirani oli Löwchen ja sen jälkeen hankin vielä Coton De Tulearin. Tosiasia on kumminkin se, että en ole aktiivinen turkin hoitaja ja sen takia pari kertaa vuodessa nämä yksilöt näyttävät parhaan kaverini Mari Hakalan sanoin "puimurin alle jääneiltä" kun trimmasin nämä lyhyelle karvalle. Sääli näitä koiria ja heidän kasvattajiaan kohtaan, koska hoidettuna pitkät turkit olisivat todella kauniita. Hankin nämä koirat ottamatta huomioon niiden roduille tyypillistä ominaisuutta, työläs turkin hoito. 

Kumminkin se, että kasvattajien kanssa käytiin onneksi keskustelut siitä, ettei nämä yksilöt tule näyttelykäyttöön. Tällöin pystyttiin tekemään sopimus koirankaupasta, niin että kasvattaja oli tietoinen siitä mihin käyttöön koiran olen hankkimassa ja minä varmistuin koiranostajana siitä mitä minulta odotetaan koiranomistajana. Näiden kahden kohdalla molemmat myytiin juurikin koti/seurakoiriksi.

Voiko ihminen pilata koiran?

Koirien kasvatuksessa on ajateltu pitkään koiranpennun olevan kuin tyhjä taulu, josta omistaja voi maalata mieleisensä. Pohjola ei usko siihen.

Sama ihminen on voinut kasvattaa onnistuneesti kymmenen kilttiä koiraa, mutta yhdestoista onkin erilainen.

- Vaikka koiran sukupuu ja kaikki tiedettäisiin täydellisesti, koira on silti yksilö. Kaikki ei riipu omistajasta. Odotukset voivat olla tosi kuormittavia, Pohjola sanoo.

Pöysä halusi ryhtyä harrastamaan Tyynen kanssa tottelevaisuuskoulutusta. Hän pyrki mukaan kurssille, jotta voisi osallistua yhteisiin treeneihin.

- Minulle vihjaistiin etukäteen, että porukkaan haetaan koirakoita, joilla olisi halua kilpailla. Niinpä olin valmistautunut kysymykseen kuinka tavoitteellisia olemme.

Pöysä harmittelee sitä, että koiran kanssa voi olla vaikea päästä harrastamaan, jos ei ole kilpailusuunnitelmia. Tyynen toko-treenit keskeytyivät kuitenkin muusta syystä.

Kävi ilmi, että Tyyne on herkkä äänille ja stressaantui koulutushallissa pahasti. Kurssi jäi kesken.

Se oli Pöysälle kova paikka.

- Kelasin koko ajan, mitä olen tehnyt väärin, että Tyynelle on tullut ääniherkkyys. En ollut pettynyt siihen, ettei Tyynestä ole tokoharrastajaksi. Olin pettynyt itseeni.

Artikkelin kulku viettää siihen suuntaan, että yhä useampi asia irrotetaan niihin kuuluvista asiayhteyksistä missä ne kuuluisi mainita. Pureudutaanpa hieman tähän.

On selvää, että artikkeli keskittyy pääosin haastateltavien omistajien tuntemuksiin. Ei siinä, kaikki näkökulmat ovat oikeutettuja ja ansaitsevat tulla kuulluksi. Artikkelin mukaan ympäristön (oletan, että tällä tarkoitetaan nyky-yhteiskunnan, sosiaalisen median sekä kasvattajien) vaatimukset ovat koiranomistajia kohtaan paineita aiheuttavia. Kysymykseni on paineisiin nähden tosiaan yksiselitteinen: "Eikö paineen saisi alas valitsemmalla tarkemmin sen juuri itselleen sopivan rodun?"

Artikkelia jatkaessamme, siinä tuodaan esille koiranpennun kehittymisen suunta. Artikkeli tuo ilmi, että haastateltavat koiranomistajat ovat kokeneet itse aiheuttaneensa koirillensa haasteita tietyissä tilanteissa, vaikkapa esimerkiksi ääniyliherkkyyden kehittymisen. Tulee muistaa, että koiranpennun herkkyyskaudet alkavat jo äidinmaidossa ja tietyt palikat tulee kasvattajan laittaa rakennelmaan jo ennen koiranpennun luovutusta. Tämän jälkeen seuraavat herkkyyskaudet ovat koiranomistajan käsissä. Mitä kattavammin pentusi kanssa alusta asti tutustut ympärilläolevaan maailmaan, sen paremmin koira soveltuu useampaan eri lajiin. Mainitaan toki se, että joskus myös pentueen emän ja uroksen geenit periyttävät tiettyjä geenejä niin voimakkaasti, että jälkeläisille tulee tiettyjä "vajavaisuuksia", joita niiden vanhemmillaankin on. Muista siis jo ennen koiranostoa tutustua niiden emään ja käytettyyn urokseen ja kysy itseltäsi: "Puhutteleeko nämä yksilöt juuri sinua?"

Erittäin hyvä teos koiran pennun kasvatuksesta aikuiseksi, löytyy Salme Mujuselta. Oppaan nimi on Pentuaapinen. Kirjassa on selvästi kerrottu pennun kehittymisen herkkyysvaiheista ja se antaa hyviä vinkkejä siihen miten pentua kannattaa lähteä tutustuttamaan luovutusiästä lähtien.

Muistetaanhan kumminkin se, että juuri te, koiranostajat äänestätte lompakoillanne!

Tässä hieman muistilistaa pentuostoksille:

*Vaatikaa nähdä pennun emä ja uros
*Vaatikaa ensinnäkin päästä kenneliin käymään (sisätiloihin myös, erityisesti sinne missä pennut ovat)
*Haastakaa kysymyksillänne kasvattajaa: "Ovatko pennut käyneet autossa?" (Totuttaminen matkailuun) "Kuinka moni ihminen on pentujen kanssa ollut tekemisissä?" (Sosiaalistaminen), "Saanko olla mukana ruokintahetkessä?" (Ruokahalu), "Mennäänkö ulos leikkimään pentujen kanssa?" (Mikäli sen ikäisiä ovat että käyvät jo ulkona, tällöin voit seurata pentujen liikehdintää ja keskinäisiä suhteita), "Miten pennut reagoivat imuriin?" (Ääniherkkyys ja elämän normaaleihin ääniin tottuminen), 
*Vaatikaa päästä katsomaan pentuja enemmän kun hakureissun verran

Ja sitten se tärkein: Älkää ostako pentua jos se ei vastaa odotuksiasi tai sinulle tulee tunne, ettei juuri tämä pentu ole sinua/teitä varten.

Kasvattajan vastuu on ohjata koiranostajia oikeaan suuntaan (oikean rodun ja oikean yksilön suuntaan), mutta kun raha vaihtaa omistajaa, vastuu koiran hyvinvoinnista siirtyy koiranomistajalle. Koen silti, että ohjaamisen vastuu ei pääty kasvattajalta tähän. Yksi tärkeä työkalu pennun alku matkaan on kattavat pennun hoito-ohjeet sekä mahdollisuus yhteydenpitoon kasvattajaan.

Tuntuu kohtuuttomalta, että esimerkiksi käyttörodun pariin rantautuneet koiranostajat ovat ymmällään siitä, että koiran tarvitsemat virikkeet kuormittavat omistajaa. Silloin on käynyt joko niin, että kasvattaja ei ole kertonut tarpeeksi rehellisesti rodunpiirteistä tai sitten on ollut niin, että ihminen ei ole tarpeeksi kysynyt itseltään onko hän valmis juuri tämän rodunedustajan omistajaksi.

Mitä tulee siperianhuskyyn niin ehkä paras muistisääntö ostosaappaiden kylkeen on: "Varaudu siihen, että saat pahimman mahdollisen kiipeilijän, kaivajan ja tuhoajan sekä kovimmin vetävän valjakkokoiran". On vain iloinen yllätys jos pennustasi kuoriutuukin kelpo harrastuskaveri jolta löytyykin korvat myös niillä kävelylenkeilläkin.

Koulutuksella voidaan tosiaan tehdä paljon, yksilöitä on monenlaisia, mutta kuten aiemminkin olen kirjoittanut, mieti käyttö- ja aktiivirotujen kohdalla tarkkaan, onko tämä juuri se rotu minkä yksilön tarvitset vierellesi.

Koira ei ole perheenjäsen, mutta sitä kasvatetaan kuin lasta

Sosiologian professori ja itsekin koiraihminen Leena Koski Itä-Suomen yliopistosta on tutkinut ihmisen ja koiran suhdetta. Kosken mukaan länsimaisessa yhteiskunnassa vallitsee kulttuurinen vaatimus olla täydellinen(siirryt toiseen palveluun) jotakuinkin kaikessa.

Siis myös koiranomistajana.

- Ajatus tulee koulutus- ja työmarkkinoilta. Koulutuspaikat ja työpaikat on muka varattu vain kaikkein parhaimmille. Ajatus on, että jos et ole täydellinen, et kelpaa ollenkaan, Koski sanoo.

Tutkimusten mukaan koirat eivät ole koskaan olleet, eivätkä ole vieläkään omistajilleen kuin lapsia. Kun ihmisiltä kysytään, keitä heidän perheeseensä kuuluu, he eivät laske mukaan koiriaan. Koira on ihmisen kumppani, ei perheenjäsen.

Silti koiranpidon paineet ovat samanlaisia kuin lasten kasvattamisen. Kosken tutkimusten mukaan koirien ja lasten kasvatuksen ihanteet ovat täsmälleen samanlaisia.

- Peruskoulussa lapsista halutaan kasvattaa aktiivisia, yhteistyökykyisiä ja aloitteellisia kansalaisia. Tutkimuksissa ihmiset kuvasivat ihanteellista koiraa samoilla sanoilla.

Jotta artikkelissa päästää vielä kauemmaksi pointeista niin tottakai sotketaan mukaan vielä ihmispuolen sosiologian professori kertomaan mielipiteitään koiran ja ihmisen välisestä suhteesta ja niihin liittyvistä odotuksista.

Jo ala-asteella aloitetaan opettaa lähdekriittisyyttä, joten nostan nyt keltaisen varoituslipun tässä kohdassa ilmaan. Kun artikkelissa kerrotaan ihmisen koiratietämyksen olevan tasoa "itsekin koiraihminen", voidaan ihan hyvällä omallatunnolla hypätä likipitäen ohitse nämä Leena Kosken kirjoitukset siitä, että koiranomistajien odotukset ovat samat kuin lasten kasvatuksessa. 

Höpöhöpö. 

Olisi mielenkiintoista tietää tämän Kosken tutkimusten aineistoa, otantaa ja ennen kaikkea kuinka monta henkilöä näihin hänen tutkimuksiinsa liittyy, minkä rotuisten koirien omistajia on tutkimuksessa käytetty. Vai olikohan kyseessä kumminkin vain mututuntuma siitä mitä mieltä hän itse on.

Mäkihyppysukset jalkaan ja hypätään seuraavaan kohtaan artikkelia, nyppii jo silmäkulmaa.

Haukkuva koira on maailmanloppu

Mikkelissä Tyyne-koira on päässyt lenkille ja säntäilee sinne tänne hihnan päässä. Hihnakäytös on asia, joka aiheuttaa paljon paineita koiranomistajille, sillä se näkyy julkisesti kaikille. Pöysälle koiranomistajana yksi hankalimmista tilanteista on toisten koirien ohittaminen Tyynen kanssa.

Tyyne ei ole vihainen, eikä rähise, mutta se haluaisi tutustua kaikkiin vastaantulijoihin. Ohitukset ovat välillä vauhdikkaita.

- Silloin aina mietin, että apua, mitähän tuo toinen koiranomistaja ajattelee, Pöysä sanoo.

Eläinten käyttäytymisneuvoja Jaana Pohjola arvostelee nykyistä käsitystä ihanteellisesta koirasta, joka ei saisi reagoida juuri mihinkään. Se ei ole normaalia. Kun koira on kymmeniä tuhansia vuosia sitten elänyt ihmisen kanssa, juuri sen reagointi on ollut tärkeä ominaisuus.

Se on unohtunut ihmisiltä, muttei koirilta.

- Nykyään, kun koira haukahtaa, se on maailmanloppu. Koira on ollut ihmisen puutteellisten aistien jatke, mutta enää se ei saa olla sitä. Jos se on, sitä pidetään jotenkin ongelmallisena koirana.

No niin! Kysytäänpäs kaikki itseltämme, että miten käyttäytyvän koiran haluamme?

Tyynen omistaja Pöysä kertoo, että hän kokee haasteellisimmaksi juuri toisten koirien ohituksen. Silti hän kertoo, että hänen koiransa on täysin kiltti, vain innokas.

Tämän jälkeen kysytään vielä se toinen kysymys: "Mitä olen valmis tekemään sen eteen, että en kokisi koirani kanssa joitakin tilanteita haasteellisina?"

Jos vastaat ensimmäiseen kysymykseen: "Hyvin." Ja toiseen kysymykseen: "En paljoakaan." Lienee aika selvää, että ohitukset on rynnimistä jatkossakin.

Mikä meitä ihmisiä liikuttaa?

Tunne. 

On se tunne provosoituminen, ilo, suru tai mikä tahansa. Jos itse koet häpeää koirasi käytöksestä, et taida itsekään olla tyytyväinen sen käytökseen. Sillon on todella turha syyttää ympäristöä ja sen vaatimuksia.

Mitä tulee koiranomistajan velvollisuuksiin on niistä tärkeimpiä koiran hallinta kodin ulkopuolella. Tämä perustuu yhteisönormeihin, lakeihin ja turvallisuuteen. Jokaisella koiranomistajalla on oikeus kulkea turvallisesti ja myös kieltäytyä muiden koirien tervehdyskutsuista. Ohituksien harjoitteleminen ei ole pakollista, mutta siitä on hyötyä. Suosittelen lämpimästi. 

Myös tässä kohdassa rotuvalinta nousee esiin. Elävästä elämästä esimerkki niiltä vuosilta kun muutin Forssaan. Tietyllä lenkkipoluilla vastaan tuli aina mies kookkaan saksanpaimenkoirauroksen kanssa. Tämä uros oli selvästi vihainen ja tottumaton ohituksiin. Joka kerta kun omistaja näki lähestyvän koirakon, juoksi mies koiran kanssa lähimmän puun luokse, kieputti hihnan kolme kertaa puun ympäri, laittoi jalkansa puuta vasten ja kiristi hihnan piukkaan, vätäen koko painollaan taaksepäin. Koko ohituksen ajan koira räyskytti suuvaahdossa ja mies piti kaikinvoimin, ettei koira vetänyt miestä mennessän.

Olisikohan pienempi koira ollut parempi mikäli valinta oli omistajalla se, ettei koiraa kouluteta ohituksiin nuorena? Koiran koon kasvaessa, ei sen pitäminen edes omalla painolla välttämättä ole riittävä.

Somekeskusteluista puuttuu vertaistuki

Sosiologian professori Leena Koski uskoo, että sosiaalinen media on lisännyt paineita niin koirien hyvälle käytökselle kuin hyvinvoinnillekin. Ennen koiran olot olivat perheen tai lisäksi korkeintaan naapureiden kiinnostuksen aihe. Nyt lemmikkien kasvatuksesta on tullut julkista.

Jaana Pohjola on päivittää sosiaalisen median tilejään ahkerasti ja seuraa koiramaailman keskusteluja. Hänen mielestään keskustelupalstoilta puuttuu vertaistuen kulttuuri.

Erityisen hankalia ovat tilanteet, joissa koiranomistajilla on ongelmia lemmikkinsä kanssa.

- Ihmiset eivät halua kertoa, jos heillä on haasteita koiran kanssa, koska ajatellaan vian olevan aina hihnan toisessa päässä. Sitten omistajat ovat ihan rikki. Ei ole sellaista kulttuuria, jossa ongelmista puhuttaisiin avoimesti.

Pohjola haluaisi antaa ihmisille synninpäästön. Ajatus siitä, ettei koira voi ikinä olla tyytyväinen passiiviseen elämäänsä ihmisen kanssa, ei perustu mihinkään. Tosiasiassa koirat tarvitsevat paljon enemmän lepoa kuin ihmiset.

Pohjolan mielestä ongelma alkaa pian olla päinvastainen: monet koirat elävät niin toimeliasta elämää, että ne eivät ehdi palautua. Harrastaminen joka ilta on monelle koiralle liikaa.

- Jos koira on hyperaktiivinen, kannattaa pohtia, voisiko kyse olla yliväsymystilasta. Se ei mene niin, että aina pitäisi lisätä koiran elämään jotain, että voisi paremmin. Kokeile antaa koiralle vapaapäivä ja nukkukaa yhdessä päiväunet.

Tyyne-koiran yksi harrastus on leppoisa: joka ilta Tyyne hyppää nauttimaan löylyistä saunanlauteille perheensä kanssa.

Piia Pöysä uskoo, että osaa vähin erin hellittää koiranpidon suorittamisesta. Hän luottaa siihen, että tietää itse parhaiten, milloin Tyyne voi hyvin.

-Tyyne elää tyytyväistä elämää. Paineet, joita itsekin itselleni luon, ovat turhia.

Pieni valonpilkahdus artikkelissa näkyvissä! Kaivan vihreän lapun ja nostan sen ylös. Hienoa! Koira tarvitsee lepoa enemmän kuin ihmiset, tämä on totta! Ja sekin on totta, että osa koirista harrastaa liikaa. Hyperaktiivisuus on oikea ongelma koirien elämässä johon tulisi saada muutosta. 

On hienoa, että moni innokas koiraharrastaja omistaa nykyään useamman harrastuskoiran, jolloin koirat saavat useammin lepopäivän harrastusten välissä, kun treeneihin napattava koira vaihtuu tasaisesti.

Mutta se, että artikkelissa kirjoitetaan, että koira voisi olla tyytyväinen passiiviseen elämäänsä... Mihin tämä väite sitten perustuu? Koira on niin lajinsa, kuin rotunsakin edustajana luotu aktiiviseen elämään.

Koiranomistajana, kasvattajana ja koirahierojana tehtäväni ei ole syyllistää ketään. Mutta kaikissa näissä rooleissa haluan haastaa lukijoita vastaamaan kysymykseen: "Olisitko sinä onnellinen passiivisuuteen?" Tämä ei tarkoita sitä, että valitset lajin ja käyt monta kertaa viikossa tahkomassa sitä koirasi kanssa ollaksesi jotain, ei. 

Itse olen hommanut koiria sitä varten, että ne ei petä koskaan aktiivisuuden suhteen. Ne odottaa joka päivä innolla, että saavun töistä kotiin. Ne ei koskaan sano, ettei lähdettäisi reissuun. Koirat tekevät elämästäni laadukkaamman ja harrastuksistani aktiivisempia. Ilman koiraa en olisi näin aktiivinen toimissani.

Mitä jos tämä artikkeli kirjoitettaisiin koiran näkökulmasta tämän alkuperäisen artikkelin - tai oman vastineeni sijaan? Mitä koira haluaisi sanoa? Tätä artikkelia emme ikävä kyllä saa. Mutta sen tiedän, että meillä kaikilla on vastuut ja oikeudet, hoidetaan ne. Eikä lähdetä tekemään sellaisia valintoja, joiden takia ylikuormitamme itsemme siihen tilaan että emme jaksakaan. Toki elämäntilanteet muuttuvat ja joskus on pakko tehdä vaikeitakin ratkaisuja. Jos näin on, tehdään ne, se on kaikkien etu, jopa koiran.

Näitä valintoja voi tehdä mm.

Jos et jaksa/halua/osaa kouluttaa pentua aikuiseksi:
*hanki kodinvaihtaja
*hae apua koulutuksen tueksi
*mieti olisiko joku muu lemmikki sinulle parempi kuin koira

Jos et ole aktiivinen:
*älä hanki käyttörotuista tai aktiivista koiraa

Jos sosiaalinen media aiheuttaa pahan mielen ja paineita:
*poistu rohkeasti myrkyllisiltä foorumeilta

Näitä voisi luetella vaikka kuinka monta, mutta sait varmaan ideasta kiinni.

Kiitos sinulle joka jaksoit lukea koko tekstin. Hyvää toista pääsiäispäivää kaikille.

Toivoo

Kennel Northern Legion