Yksilölliset treeniohjelmat

Treenaus.

Aihepiiri joka nostaa tasaseen tahtiin sosiaalisessa mediassa (ainakin huskypiireissä) niskakarvat pystyyn. Jos suomalaisen ihmisen palkka, on puheenaiheena tabu - on tämäkin aihe sitä, halusimme me tai emme.

Rodun ja valjakkaurheilun parissa olen ollut mukana tulevaan syksyyn mennessä sen viisi vuotta. Sinä aikana on tullut kaivettua treenauksesta esiin kaikenlaista tietoa. Olen istunut kymmeniä tunteja luennoilla, kirjoittanut muistiinpanoja, lukenut kirjoja, katsonut dokumentteja, haastatellut eri kasvattajia ja alan experttejä. Siitä huolimatta olen huomannut, että suurinosa porukasta pitää treeniohjelmansa visusti omana tietonaan.

Johtuuko tämä siitä, että pelätään jonkun "varastavan" juuri sinun huippuideasi? Vai johtuuko se siitä, että oikeasti et tee koirien kanssa tarpeeksi? Vai onko kyseessä oikeasti pelko siitä, että tulet rankalla kädellä arvostelunkohteeksi? Vai onko syy joku muu?

En ole muutamaan vuoteen seurannut enää aktiivisesti facebookin valjakkoryhmiä, koska tulen surulliseksi monestakin eri keskusteluketjusta. Erityisesti ketjut, joissa lajin pariin saapuneet uudet henkilöt kysyvät neuvoja treenaukseen liittyen.

Saattaa olla hieman liian isot valjaat valittu koiralle, ehkäpä se joustoliina nyt puuttuu, mahdollisesti ei ole otettu huomioon liian kovaa alustaa treenimaastossa tai sitten ensimmäinen husky on ostettu värinperusteella. Ketjussa saatetaan kysyä vinkkejä harrastuksen käynnistykseen, mutta jo neljännen kommentin kohdalla lynkkaaminen on jo vauhdissa.

"Miksi ostit tuolta kasvattajalta?"

"Jaa värin takia, ei sullakaan kaikki kotona ole."

"Ei noilla valjailla treenata metriäkään, saati tolla alustalla - haluatko koirasi nivelet entiseksi?"

Lopputulos on pahimmissa ketjuissa se, että lajin pariin löytänyt uusi harrastaja ei saanut neuvoja kysymäänsä kysymykseen ja kaikenlisäksi häntä hävettää se, ettei hän tiennyt kuvaa tai videota julkaistessaan kaikkea. Ehkäpä innostus lajiin on jo hälvennyt.

Kurjaa.

Eikös nyt tärkeintä ole se, että wau! Lajiimme on saatu uutta verta, ehkäpä juuri tämä henkilö on se, joka tulevaisuudessa jatkaa rodun jalostusta kun meistä nykyhetken kasvattajista aika jättää. Eikö olisi mahtavaa jos juuri sinä ja minä voisimme olla mukana auttamassa tätä uutta harrastajaa matkallaan kohti lumisia uria?

Kun aloitin opiskelut Tampereen Koirahieroja koulussa, tiedonmäärä kasvoi vauhdilla lihaksistoon ja treenaukseen liittyen. Sadan tunnin projektikoirahankkeessa käteni oppivat tuntemaan miltä jumi tuntuu. Syy-seuraussuhteet kiinnostivat kovasti, eli mikä juuri tämänkin jumin aiheutti? Vaikka treeni on ollut maltillista, miksi koira menee toistuvasti jumiin? Okei, rakenne nyt ei ole koirallani priima ja leikin tiimellyksessä on tullut törmäyksiäkin.

Se miten ratkaisin asian silloin oli se, että otin koiria erittäin matalalla kynnyksellä pois treeneistä. Aivan liian matalalla kynnyksellä. Lopputulos oli se, että koirille alkoi kertyä painoa ja niiden silmistä sammui into. Treenitauko venyi kohtuuttoman pitkäksi ja lopulta nekin treenit mitä tein koirien kanssa olivat 3-4km pituisia. Tämä siksi, että koirat väsyivät jo sillä matkalla.

Jaa miksi? No tietenkin treenaamattomuuden takia. 

Nousujohdanteisuus.

Luoja, että toi sana on niin karua faktaa siitä miten homman kuuluu toimia. Siitä tekee riistävää sen, että se on tylsää. Muistan kun ensimmäistä kertaa ajoin pawtrekkerillä kahdella omalla koirallani ja vauhti hurmasi minut täysin.

En tuolloin tiennyt, että nuorten koirien kanssa treenit pitää tehdä aina maltillisella nopeudella, mieluiten jarrua koko ajan painaen, vauhti pitäen ravissa. Aivan liian kovaa tuli ajettua, kunnes LSVU:n treenileirin luennolla kuulin siitä, että huskyt kasvavat yksilöllisesti ja, että nopeus on pahimpia nuorten koiran rikkovia tekijöitä.

Tampereen Koirahieroja koulun luennoilla kerrottiin luuston kehityksestä ja siellä opin, että 1,5-2v ovat vasta valmiita luustoltaan. Olisi suositeltavaa, että pennut saisivat kasvaa rauhassa ja pääosin vapaana kulkien, eri tyyppisissä maastoissa - ei hihnalenkkeillen vedonestovaljaissa.

Niobi on omista koirista ensimmäinen, jonka treenaus aloitettiin vasta lähempänä yhden vuoden ikää. Kaikilla muilla meille pentuna tulleilla koirilla treenaus on aloitettu 6kk-10kk iässä. Toki yksilöeroja on paljon. Saaga tuntui niin valmiilta jo puolen vuoden iässä. Lupaava valjakointiura kumminkin tyssäsi 1,5v iässä endometriitin takia. Sen jälkeen kohdunpoisto, allergiat, you name it. Liinat ei pysy vieläkään tiukalla Saagan kanssa heti jos vauhdit nousee yhtään korkealle. Edith taas oli niin kuuma nuorempana liinoissa, että kesti pitkä tovi, ennen kuin tajusin, että Edithin tuli saada rinnalleen kokenut johtaja. Gaissa opetti Edithistä hyvän johtajan. 

Eilen oli ilo lähteä ajamaan Saagan ja Edithin kanssa fatmax:llä kun molemmat seisoivat hievahtamatta lähdössä, sain rauhassa kammeta pyörän selkään, laittaa hanskat käteen, korjata ajolasien asento ja antaa lähtökäsky. Jään ja loskan peittämässä alamäessä arvostin kaksikkoa enemmän kuin tarpeeksi kun molemmat hidastivat käskystäni ja pysyin pystyssä.

Toinen meno oli Niobin ja Argoksen vuorolla. Ennen kuin kerkesin lähtökäskyä antaa, menkkahuuruinen rouva Niobi päätti et NYT. Vetäsin turvat pihalle pyörän kanssa, irti päästämättä. Argos katsoi perään, mutta koska Niobi veti eteenpäin, päätti Argoskin jatkaa kiskomista. Raahauduin pyörän perässä puoleen väliin pihamme loivaa mäkeä, kunnes Niobi kuunteli mitä karjuin takana. Kesti viitisen minuuttia, ennen kuin sain noustua ylös pyörän kanssa ja Jussi näki ikkunasta mikä meno oli ja riensi apuun.

En ollut pyytänyt lähtöön apua, koska en ole kakkosen lähtöihin enää aikoihin apuja tarvinnut. Veri kuohusi oikein kunnolla kun päästiin pellon häntään näiden kahden kanssa kun näin, että keskellä avaraa peltoa, seisoi peuran vasoja ryppäässä 4kpl. 

"OHI" Niobi vilkaisi peuroja ja juoksi eteen kun mitään ei oikealla olisi. Argos ei reagoinut myöskään. Tämä oli tämän lenkin paras hetki. Näiden kahden koiran vahvuus on ehdottomasti ohitukset, oli sitten riistasta kyse tai muista ihmisistä. 

Saagan ja Edithin lenkillä oli koiralenkkeilijä-ohitus, joka ei mennyt niin hyvin, mutta ohi päästiin. Heidän kohdallaan onni oli taas se, että tie oli leveä ja pelkällä omalla oikeaan reunaan ryhmittymiselläni ja vauhtia ajoissa nostaessani, ohi menee melkein millä kokoonpanolla vain.

Eilinen treeni muistutti taas koirieni yksilöllisistä eroista paljon. Laumaani kuuluu hyvin eri tasoisia koiria. Parhaat parit laukka&ravi rytmiensä osalta olisivat:

Argos ja Gaissa. Gaissa tosin on eläkkeellä valjakkohommista, mutta näillä kahdella ravi on suhteellisen korkeissakin nopeuksissa. Näiden kahden suurin ero on toki se, että Gaissa on johtaja isolla J:llä ja Argos ei sitä ole. Eilisellä ajolla tosin Niobin ja Argoksen kanssa, jätkä vilautti vihreää valoa kun teki vasemman kautta täydellisen U-käännöksen käskystä. Kun koira määrämme on kuitenkin puhdasrotuisten huskyjen osalta 7 huskya, on tärkeää opettaa paatuneille pyöräkoirillekkin kärjessä oloa. Tämä siksi, että koskaan ei tiedä onko oma johtaja toipilaana tms, silloin on tärkeää ettei joudu perumaan kisaa sen takia ettei johtajia sitten ole.

En tiedä onko tämä treeni aivan hullunpäähänpisto, koska Argos ja Ethan ovat molemmat olleet pääosin pyöräkoirina ikänsä, mutta iloiseksi tulee kun välillä näkyy merkkejä siitä, että KYLLÄ ne nämäkin kaksi sankaria oppii vielä uusia temppuja.

Edith ja Saaga. Tosin nopeuden tulee olla todella alhainen ennen kun Edith tiputtaa raville. Siitä huolimatta tämä kaksikko on harmonisin keskenään. Näiden kahden suurimmat haasteet on tosiaan ohituksissa. Vaarallisin aika on syksy Edithille, joka saattaa innoissaan täydestä vauhdista hypätä tippuvan lehden perässä. Se naurattaa aina kun sen kerron jollekkin, sillon kun ajat kovempaa ja se tapahtuu täydestä vauhdista - sillon ei naurata.

Niobi ja Ethan. Laukkatyypin otuksia molemmat. Molemmat pyrkivät laukkaan ja nopeaan etenemiseen. Niobi vihaa paikallaanoloa ja odottamista, REKÄ koetta ajatellen hänen suurin haaste tulee olemaan paikallaanolo. Sitä tulee treenata kasvamissa määrin. Niobi on niin hullu ajamisen suhteen, että aina kun valjaat kilahtaa eteisessä, on hän siellä ensimmäisenä. Pentujen synnyttyä en voinut käydä ajamassa muitakaan koiriamme.  Niobi oli niin vauhko jos otin valjaat ja lähdin muita valjastamaan, että pentujen hoito ei onnistunut lainkaan.

Tälläisen sekametelisopan omistajana täytyy sanoa, et ei se ihan höpöhöpöä ole kun sanotaan, että järkevää on hommata mahdollisimman samantyyppisiä koiria.

Totta. Se helpottaa hirveästi treenejä kun onnistuu kaikkien treenaus yhdellä kerralla ja kaikki tekee yhtä kovin hommia.

Mutta Satumarja Stenman sanoi hyvin Jämillä mulle reilu vuosi sitten: "Ei ole huono juttu, että sulla on ollut alkuun erityyppisiä koiria. Aloittelijana ei ole hyvä aloittaa räjähtävillä laukkatyypin koirilla, jolloin mm. omat pyörän&reen käsittelytaidot eivät ole vielä hioutuneet. Itse aloitin nopeilla koirilla ja muutaman kerran meinasi olla henki pelissä treeneissä."

Hyvä pointti tämäkin. On tässä tullut kynnettyä kaikkien koirieni kanssa vuosien varrella. Olis voinu käydä pahasti jos olisi ollut alkuun se kolme Niobia kasvamassa.

Muutaman kerran olen nelosen sprintissä käynyt kisaamassa ja kisamenestys ei ole sekametelivaljakollani ollut päätä huimaavaa. Mutta molemmilla kerroilla kisoissa adrenaliini  ja rystysten puristus kahvaan oli sitä luokkaa, että se vauhti oli juuri se mihin itse musherina uskalsin niissä hetkissä.

Summa summarum! Jokainen koiramme on ihana omalla tavallaan, mutta juurikin tämä erilaisuus yksilöiden välillä tekee sen, että treeniohjelmat ovat kennelissämme enemmän yksilöllisiä kuin koko porukalle samanlaisia.

Zorro ja Dream ovat kivasti perineet isänsä ja emänsä piirteitä ja odotan mielenkiinnolla kuinka harmoninen nelonen syntyy kun isä, äiti ja pojat isketään samaan valjakkoon tulevana syksynä ja pääsen ensimmäistä kertaa näkemään oman kasvatustyön tuloksen.

Hyviä treenejä kaikille kevään kunniaksi, kohta päästään loskasta kokonaan eroon ja saadaan kaivaa mönkkäritkin talleista urille. 

Terveisin:

Northern Legion