Vilkaistaanpa muistoihin

Voi vitsi mikä karvapörhelö hyppäsi kovalevyltä ruudulleni äsken kun selailin viimeisen 5 vuoden aikaisia muistoja. Pikku Edith ja kevät 2018 kuvassa käsillä, ikää juuri se 9 viikkoa. Uskon vakaasti, että tällä kuvalla on hyvä ponnistaa tähän kirjoitukseen. Ja ihan vaan siksi, että tämä kuva saa aina niin hyvän mielen minulle.

Soittelin tosiaan tänään ensimmäisen pentueemme pennunostajille ja kyselin kuulumisia. Oli ihana kuulla pentujen ja omistajien kuulumisia. Eritoten mieleen jäi erään perheen nuoren tytön kommentti: "Käyn päivittäin kurkkaamassa blogiasi, jos olisit kirjoittanut sinne vaikkapa jotain."

Hymy levisi korviin saakka ja koko viikon kestänyt perheen nuorimmaisemme angiinakierre, ei yhtäkkiä haitannutkaan tippaakaan. Jos kerran innokkaita lukijoita on yksikin, on varmaa että kirjoittelen vastaisuudessakin! Kiitos ihanasta kommentista, täytyy myöntää että muutamaan viikkoon ei ole tekstiä tullut ja ehdottomasti minun tulee terästäytyä asiantiimoilta.

Tänään haluan jakaa pieniä hetkiä elämästämme, hyviä muistoja. Sellaisia muistoja, joiden takia siperialainen kuuluu ehdottomasti juuri meidän perheeseemme.

Tästä kuvasta nippelitiedon-nappulatrivia: Tiesitkö, että jokainen meille ostettu huskynpentu on saanut saman kotiutuksen? Päivät menee normipuuhissa pennun kanssa, mutta illan tullen, keittiöön levitetään patja ja joko minä tai Jussi nukutaan siinä. Pentu saa valita nukkuuko hän meidän kanssa, vai haluaako olla koirapedissä eteisessä.

Riippuen pennusta, öitä vietetään lattialla sen kanssa 1-3 yötä. Tähän mennessä suurimman osan kanssa nukuttujen öiden määrä on 1, joka johtuu siitä, että pentu usein nukkuu mieluusti koirapedissään eteisen puolella. 

Kun pentu siirtyy koirapetiin, nukutaan yksi yö vielä keittiössä, mutta portti suljetaan keittiön ja eteisen välillä. Tämän jälkeen, mikäli pentu ei reagoi siihen, ettei pääse luoksemme, se on valmis nukkumaan eteisessä yön joko itsekseen, tai sitten varmasti pentuturvallisen kaverin kanssa (Saaga on ollut alusta asti luotettavin kotiuttajamme).

Mutta koska poikkeus vahvistaa säännön - arvataas kuka pennuistamme on tehnyt pohjat yöhuutamisten suhteen?

KarvaHuu, elikä musta huskymme Edith, joka saapui meille 9 viikon iässä Saksasta tuontikoirana. Hän huusi ensimmäiset 4 viikkoa kaikki yöt läpeensä. Muistan yhä kuinka facebookkiin julkaisin pitkän kirjoituksen siitä, että mitä vielä voisin tehdä toisin.

Vastaavaa otusta ei ole laumaan hänen jälkeensä tullut. Temperamenttinen omantiensä kulkija ja ehdottomasti vaativin huskyni pennusta alkaen, mutta täytyy sanoa että nyt kun neljä vuotta ikää lähestyy, alkaa olemaan aika käteensopiva koiruus hänestäkin kuoriutunut.

Alla tammikuulta 2021 kuva Edithistä.

Jatketaan talviteemalla ja napataanpa kuva lumisumusta läheiseltä pellolta tammikuulta 2021. Nanna istui ahkiossa, joka oli täynnä elintarvikeväreistä jäädytettyjä "timantteja". Keli oli mieletön, koska ilmankosteus aiheutti oikean lumisumun ja näkyvyys oli huono. Hankikannon päälle oli satanut 5cm lunta ja päästiin menemään peltojen ylitse. Lenkki muiden joukossa, mutta jokin teki just siitä lenkistä hieman paremman kun peruslenkit.

Koirahulluuden lisäksi allekirjoittaneessa asustaa myös askarteluhirmu. Mikäli haluat testata omien muksujen kanssa tai puutarhankoristeeksi, silikonisella muffinsivuoalla saa hienoja. Tässä meidän viime vuotiset timantit.

Entäpä mitä sinä haet lenkiltä juuri sinun koirasi kanssa? Itselleni se on paras irtiottoarjesta mitä voi ottaa, koska jokainen lenkki antaa niin paljon. Sillon kun kevät aurinko alkaa viipyilemään taivaalla yhä pidempään ja pidempään, on minun heikkokohtani auringonlaskut.

Joka vuosi juoksen milloin minkäkin koiristamme kanssa ihailemaan Koijoen sillalle auringonlaskun viimeisiä säteitä. Pitäisi melkein tehdä oma kollaasi sen sillan kuvista, koska niitä löytyy sitten jokaisesta vuodenajasta. 

Tämä kuva ei ole siltä sillalta, mutta pidän otoksesta kovasti.

Mikä on paras lenkki täällä meillä päin?

Ehdottomasti jokiuoman siltojen alituslenkki, joka on n. 6km kun meiltä lähtee kohti Koijoensiltaa ja palaa Mikkolantien sillalta keskustankautta kotio. Tälle pätkälle ei tänä talvena olla päästy kertaakaan, koska joki on jäätynyt huterasti kelien vaihteluiden takia.

Mutta viime vuonna tuli käveltyä tähän aikaan vuotta monia kertoja kyseinen lenkki koirien kanssa, valjakkoreittinä ihan täys kymmenen, koska hiihtoladuista huolimatta, siellä on tilaa valjakollekkin ajaa. Reitti kulkee kolmen sillan alitse, joista yksi on käytöstä poistunut vanha maatalous-silta, yksi on käytössä oleva rautatiesilta (Humppila-Tampere linja menee n. 1 kerran tunnissa edelleen sen ylitse) ja sitten on vielä yksi käytössä oleva maantiesilta. 

Tässä useampi kuva kyseiseltä pätkältä, jossa lepää mieli 100%

Muita mielenkiintoisia lenkkikohteita on hylätyt vanhat rakennukset alueella. Joskin koirien kanssa niihin ei ole syytä mennä, eikä pääsyä suurimpaan osaa ole muutenkaan, mutta valokuvaaminen saa joka kerta jännittäviä väristyksiä aikaan: Mitäköhän näiden rakennuksien seinien sisällä on tapahtunut? Kuka niissä on asunut? Miten ne päätyivät autioiksi? 

Alla oleva pieni puutalo on Matkun vanhan ala-asteen saunarakennus. Ovi on tuhottu muutamia vuosia sitten ja varovasti olen käynyt kurkkaamassa sisään. Edelleen pieni eteishuone ja sen vasemmalla puolella sauna lauteineen ja romahtaneen katon kera puhuttelevat historiaansa. Keväällä tämän rakennuksen seinät kuhisevat muurahaisia kertoen lahoutumisasteestaan. Paikalliset ovat kertoneet, että tässä saunoi rehtorin tärkeimmät vieraat taannoin. Tien toisella puolella on Matkun vanhin ala-aste, suuri kartano, joka uinuu korkeiden korsien takana. Miksi sauna rakennettiin tien toiselle puolelle eikä kartanon piha piiriin? 

Entäpä lumoava "pieni talo Preerialla" tyylinen kartano Matkun läpi menevän junaradan kupeessa. Puusta tehdyt kuivaustelineet kohoavat edelleen takapihalla. Koskahan siellä on viimeksi joku kuivannut pyykkejä? 

Ja entäpä tämä Röllimökki? Jos Rölli todella jossain asuu niin täällä. Ikkunasta kun kurkkaa sisään, sisältä löytyi vaikkapa mitä aarteita. Luonnollisesti ne saivat jäädä teloilleen, sitä miettii vain miksi joku on jaksanut nähdä vaivaa ja tuoda ne metsän keskelle ja jättänyt tönön sisään. 

Idyllinen paikka.

Muutama vuosi sitten joku oli käynyt niittämässä Matkun vanhan kouun pihan siistiksi. Tämä kuva antaa arvoa rakennukselle. Sitten kun voitan lotossa ja onni osuu kohdalleni, tänne muutan - ihan sama mitä maksaa. 

Mutta jottei muistelu menisi vallan yhteen intohimoistani, eli vanhoihin niin otetaan vielä yksi kuva kesän parhaista hetkistä: asuntoautoreissuista pitkin poikin. Unelmissa olisi isompi auto, jotta reissaaminen koko perheen ja koirien kesken onnistuisi yhdellä autolla. Kustannukset on vakiot, joten vielä täytyy pysytellä unelmoimassa ja toteuttaa pienemmän porukan reissuja, mutta hyvähän se on kaikilla olla unelmia.

Kun katselee kuvia vuosien varrelta, huomaan saavuttaneeni hirveästi asioita, joista lapsena unelmoitsin. Parasta on lasteni hymyt kuvissa. Toivottavasti osaan antaa heille yhtä hyvän lapsuuden kun minun vanhempani ovat minulle suoneet.

Nyt hyviä öitä kaikille ja mahtavaa alkavaa perjantaita kaikille!

Kennel Northern Legion