Kolmas viikko pentuarkea takana

Aika vyöryy eteenpäin vauhdilla ja on niin ihanaa seurata pentujen kehitystä. On kerrassaan uskomatonta, että vasta kuuroina ja sokeina syntyneet pennut, purevat nyt toistensa korvia ja läimivät toisiaan päin, hännät viuhasti heiluen. 

Tällä viikolla alkoi jauheliha&kermaviilipalleroiden maistelu. Olin yllättynyt ahneuden määrästä. Jotenkin sitä kuvitteli, että ihmettelisivät makua ja koostumusta, höpö höpö! Naama lautaselle ja imurointi käyntiin. Pallerot hävisivät hetkessä. 

Niobi on myös alkanut viihtymään pentulaatikon ulkopuolella. Niobi näyttää nauttivan suunnattomasti siitä, että pentulaatikon ulkopuolella ei ole takiaiset kiinni tississä koko ajan. Eikä ihme, hampaat kasvaa kaikilla kovaa kyytiä. Kynnetkin on saatu koko sakilta leikata jo kolme kertaa kun kasvavat niin hurjaa tahtia. Ei ihmekään, että ettei imetys välttämättä niin mukavalta enää tunnu.

Painoja seurailtiin kolmeen viikkoon asti. Aloittelevana kasvattajana kun ei omakohtaista kokemuspohjaa ole, tunsin turvallisemmaksi mieluummin mittailla pidempään ja seurailla, kun lopettaa liian aikaisin. On ollut hyvä mieli siitä, että kaikki lähti niin hyvin liikkeelle. Kun jokin asia on askarruttanut mieltä, on ollut ihanaa kun on ympärillä kokeneita kasvattajia, joilta on saanut apua ja tukea. Kiitokset kaikille tukensa antaneet! 

Kuten facebookissa kirjoittelin, tästä viikosta meni suurinosa sairastellessa. Päiväkodista tiensä meille löysi vanha kunnon vatsatauti, joka kävi sitten järjestyksessä minut, Jussin ja tyttäremme Nannan. Poikani Mauno oli ainoa joka näyttäisi selvinneen ilman tautia. Tälleen aikuisiällä täytyy sanoa, että aivan järkyttävät olot ja kestot näillä taudeilla. Muksuna muistan että vatsatauti oli aina ohi max. 2päivässä ja nyt aikuisena viruu sen 5 päivää ihan kanveesissa.

No joo, se sairastamisesta. Kun eilen alkoi normaaliolotila lähenemään, nappasin kameran kouraan ja auringon paistaessa sängyllemme, nappasin kolmen viikon yksilökuvat. 

Yllä ihastuttava ensimmäisenä pentuna syntynyt valkoinen narttu pentu. Syntymäpainohan hällä oli 504g ja kolmen viikon iässä hän pääsi 1950g. Eli reilusti kolminkertaisti syntymäpainonsa. 

Tämä tyttönen on nartuista suurempi.

Ja tässä yläpuolella riistanvärinen, toisena pentuna syntynyt pentueen ensimmäinen uros. Syntymäpainonaan komeat 576g ja kolmen viikon kohdalla painoa kertynyt 2186g. 

Poikani on urosta nimittänyt alusta asti lempinimellä "MadMax". Uros on kaikista eniten isänsä Ethanin luonteinen ja toki myös näköinen. Hän on myös erittäin reipas, eikä ole moksiskaan jos pieni tutkimusmatka tehdään pentulaatikon ulkopuolelle. 

Kolmantena pentuna maailmaan syntynyt, pentueen toinen uros on saanut värityksensä mukaan lempinimekseen "HerraPiepald". Hän syntyi pentueen suurimpana pentuna, painonaan 588g. Kolmen viikon jälkeen painoa hälle oli kertynyt 2042g.

Alusta asti HerraPiepald oli pentueen "yksinäinen susi", mitä tulee nukkumiseen. Hän viihtyy kauempana muiden pentujen seurasta. Nyt kun leikkimisikä on alkanut, on HerraPiepald ehdottomasti äänekkäin mörisijä. Tissillä surutta röyhkein imijä.

Neljäntenä pentuna maailmaan syntyi pentueen kolmas uros. Värinä valkoinen, kuten suurimmalla osalla pentueen pennuista. Tämä uros oli pentueen pienin syntyessään, 488g. Kolmen viikon ikäisenä kumminkin oli myöskin kolminkertaistanut synnyinpainonsa, painaen hienosti 1748g.

Pentueen toinen valkoinen uros syntyi maailmaan viidentenä pentuna ja oli uroksista neljäs. Syntymäpainoa hällä oli syntyessään 540g ja tiukan tissittelyn tuloksena paino oli hulppeat 2096g kun kolme viikkoa tuli täyteen.

Hänen kynsiään leikatessa, oli hauska huomata mustavaaleanpunaiset anturat sekä pentueen suurimmat tassut. Mikäli näet kuvissa valkoisen pennun, jolla on tussattu häntä vaaleanvihreällä, on se tämä pentu. Ennen kuin nämä valkoiset hieman saavat ns. henkilökohtaisia piirteitä lisää, saa tussailu vielä jatkua hetken.

Ylläolevassa kuvassa pohdiskelee pentueen kuudentena syntynyt narttu, joka oli pentueemme toinen ja viimeinen narttu. Hännänpäässään hänellä on violetti tussimerkkaus, jotta hänet erottaa paremmin neljän valkoisen pennun massasta.
Syntymäpainoa hällä oli 502g ja oli vain 2g pienempi kuin sisarensa syntyessään. Kolmen viikon ikäisenä hän oli hienosti kerännyt painoa 1822g.

Pentueen seitsemäs ja viimeinen pentu on uroksista viides. Pentu joka tuntuu olevan koko lauman touhukkain ja laskelmoivin. Pienestä asti hänen ilme on ollut suhteellisen yrmeä, joten lempinimekseen hän on saanut "Ensio". 

Ension suunnitelmat ei aina ihan toteudu, oli ne sitten kiipeilyä, naapurin nisän "varastaminen" kesken imun tai toisten päällä seisoskelu, mutta eipä voi Ensiota siitä syyttää - yritystä hältä ei meinaan puutu.

Ension syntymäpainona oli 520g ja kolmen viikon ikään mennessä painoa oli kertynyt 1746g.

Ension puuhia kun seurailee pentulaatikon reunalla istuskellen, huomaan taas nauravani ääneen ja toteavani Ensiolle tasaseen tahtiin: "Ensio, jos noi sun touhut ei lopu. Sut myydään niin ekana." 

Kamalaa tässä on vaan huomata se, et Ensio(kin) tekee jäätävän isoa kammiota sydämeen. Millä näistä pystyy luopumaan yhdestäkään?